Tarinoita, tuotoksia ja tunnelmia Boheemilta Verstaalta

torstai 27. syyskuuta 2012

"KattoKaupungissa"

Rakennusten Katot voivat joskus olla äärettömän mielenkiintoisia ja viehättäviä.  Tästä Ranskassa Loiren laaksossa sijaitsevan Chambordin linnan katto on ehkä yksi huikeimmista tapauksista. 

Chambordin metsästyslinnan  katolle "kätkeytyy" kuin oma maailmansa - Katto Kaupunki. Sen sokkeloissa vaellellessa voi ihailla pieniä torneja, koristeellisia savupiippuja ja (helposti) kuvitella olevansa pienessä, kauniissa, eriskumallisessa kaupungissa. 

Noillle katoille hoviväki kerääntyi joskus katselemaan silkin hohtavissa asuissaan Kuninkaan metsästystä. Näkymät katolta ovatkin kauniita, mutta eniten siellä kuitenkin itseäni viehätti tuo eriskummallinen, rakennettu Taideteos.   




torstai 20. syyskuuta 2012

Romantikko

Romantiikka oli 1700-luvun jälkipuolella Euroopassa alkanut taiteellinen ja intellektuaalinen suuntaus, joka painotti muunmuassa Tunteita, Mielikuvitusta ja Vapautta. Luonnon merkitystä korostettiin niin taiteissa kuin kielessäkin. Romantiikka korosti myös Vapaudenkaipuuta, Yksilöllisyyttä, Kohtalon uskoa ja ihmisen irrationaalista toimintaa.

Romantikon Maisemaa Saksasta



Kaiketi lapsesta asti olen tiedostanut olevani Romantikko...ehkä osittain juuri sen vuoksi olen lähes aina kokenut olevani jotenkin *erilainen* ja usein myös väärin ymmärretty tässä modernissa maailmassa... Looginen ajattelu ja järjen käyttö ovat minulle täysin vierasta maaperää - piirteitä, jotka nykymaailmassa ovat lähes välttämättömiä ja myös itsestäänselvyyksiä. Olen usein pohttinut, miten ihmeessä olen edes selvinnyt tässä Järkeä ylistävässä maailmassa "aikuiseksi" asti. Mielestäni aikaamme kuvastavaa on, että älykkyys mitataan Mensan testillä...jos et osaa "loogisia" tehtäviä, olet yksinkertainen ja Älytön. Mutta onko ihmisen älykkyys todellakin niin suppeaa ja yksipuolista, että se on mitattavissa moisilla testeillä?

Tiedän, että olen aina ollut (ja tulen myös olemaan) Haaveilija ja Uneksija (nykytermein Haihattelija) - mutta olen sen asian hiljalleen hyväksynyt - se on oleellinen osa persoonallisuuttani. Ja kuten joku on joskus asian ilmaissut,
"Unelmissa piilee Ikuisuuden Portti"...





SatuVerstaalla sisäinen Romantikko on saanut olla ja hengittää vapaana...siitä "järjettömyydestä" onkin kummunnut myös uusia Romantikko - nimeä kantavia tuotteita, joista kuulemme täällä jatkossa lisää...

Romantikon KännykkäPussukka



Romantikko Kaulakorut
Romantikko Kassit ja Tyynyliinat
  

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Lumoavat Markkinat

Littoisten Markkinoita vietettiin tänään mitä parhaimmassa säässä auringon paistellessa, ihastuttavien ihmisten voimalla vanhan Verkatehtaan lumovoimaisessa miljöössä. Päivästä jäi varmasti vahvan idyllinen muistijälki lisäkseni myös monelle muulle paikalla olleelle - ainakin hymyilevän onnellisia kasvoja näkyi Markkinapaikalla joka puolella. Eikä ihme, sillä elämyksellistä nähtävää ja koettavaa oli yllin kyllin.



Silkkaa Satua kokoonpano sai markkinoilla Lämpimän vastaanoton ja herätti kiinnostusta, mikä oli erittäin positiivista. Iso Kiitos Markkinoita järjestäneille ja siellä mukana olleille - teitte tästä päivästä ikimuistoisen!    

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Luvassa Lumoavat Markkinat

Ainutlatuista tunnelmaa ja Wanhan ajan markkinahumua on luvassa tulevana sunnuntaina (16.9 klo 12-16) Littoisten Työväentalon pihamaalla Perinnemarkkinoiden muodossa. Myös Silkkaa Satua kokoonpano suuntaa sinne tunteella pakattuine kapsäkkeineen...

      

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Silkkaa Satua ilmassa




Kenties elämä voisi olla Silkkaa Satua tästä hetkestä aina pitkälle tulevaisuuteen? Nyt siihen ainakin olisi oiva tilaisuus, sillä syksyisessä ilmassa on nyt aistittavissa Silkkaa Satua...
 






SilkkaaSatua on kolmen samanhenkisen käsityöläisen mielikuvituksellinen kokoelma Asusteita, Mekkoja ja sisustuksellisia luomuksia. Ihastuttavasta Satuhilkka blogista voit lukea aiheesta lisää.










Silkkaan Satuun saatat syksyn myötä törmätä Sauvon Puuhauksessa, erilaisissa tapahtumissa ja lisäksi myös facebookissa. 

Satumaisia Syystunnelmia Toivotellen,
MadameS 


SilkkaaSatua "ensi-esiintyminen" Sauvo Avoinna tapahtumassa kesäkuussa  

maanantai 13. elokuuta 2012

Rouva Brontën Tarina

Kerrassaan merkillisiä asioita voi välillä tapahtua...ja kaiken takana tällä(kin) kertaa olivat Ihastuttavat Naiset.

Sain vihdoin ja viimein luettua yhden "Romantikkojen Raamatuista", nimittäin Charlotte Brontën kirjoittaman Kotiopettajattaren Romaanin. Kirja oli mielestäni kerrassaan häkellyttävän hyvä ja uppouduin täysin kirjailijattaren luomaan kiehtovaan maailmaan, sekä mielenkiintoisiin henkilöhahmoihin. En voinutkaan uskoa silmiäni, kun huomasin yhden Ystäwättäreni Blogissa kuvan persoonallisesta, hänen itse tekemästään torsosta, jonka hän oli päällystänyt - milläs muullakaan, kuin Brontën Kotiopettajattaren Romaanin sivuilla. Ja minä kun olin haaveillut moisesta mannekiini torsosta jo usean vuoden ajan...





Niinhän siinä sitten kävi, että ihastuttava "Rouva Brontë" sai uuden kodin. Ja minä olen uudesta, inspiroivasta "perheenjäsenestä" erittäin tohkeissani. Ehkäpä tapahtumasarjan taustalla oli joku "suurempi juoni", ken tietää, mutta Rouva Brontë edustaa mielestäni Romantikon sielun elämää Parhaimmillaan. Niin, ja löytyihän meidän perheestä jo valmiiksi Brontëlle poikakin, ranskalaista alkuperää oleva Andrei.



perjantai 27. heinäkuuta 2012

Maalaiselon arjen estetiikkaa



"Tuoksua vasta niitetyn heinän ja paistetta paahtavan Auringon. Rouheutta luonnon materiaalien ja viehkeyttä värien seesteisten."


 


Maalaiselämän arjen estetiikka huokuu vahvana SatuVerstaan kesäisissä Sermeissä, joiden värit, materiaalit ja tunnelma ovat maaseudun inspiroimia. Ken voisikaan vastustaa kesäisen maaseudun aitoa romantiikkaa! Sen rehevän rönsyilevistä väreistä ja tuoksuista jää muistot syvälle mielen sopukoihin ja niistä on ilo ammentaa kylmän ja pitkän talven pimeydessä. On myös mukava ajtella, että henkäyksiä tuosta maaseudun kesäisestä tunnelmasta on nyt tallennettuna myös Sermeihin. 


maanantai 9. heinäkuuta 2012

Bretagnen muistoja





LuoteisRanskassa sijaitsevan Bretagnen huikaisevan kauniit, maalaukselliset maalaismaisemat jättivät pysyvän jäljen sisimpääni vuosia sitten siellä vierailtuani. Bretagnen ainutlaatuinen, aito ilmapiiri on inspiroinut ajatuksiani lukemattomia kertoja vielä näin vuosien jälkeenkin. Ihmisten avoin ystävällisyys ja paikan rikas kulttuuriperimä olivat jotain niin ainutlaatuista, että sen kokeminen oli kerrassaan rikastuttava kokemus. Taiteemme "kultakauden" useat merkittävät kuvataiteilijat kuvasivat naturalistisissa maalauksissaan paljon  seudun kyläläisiä ja juuri(kin) heidän teoksensa olivat osaltaan vaikuttamassa siihen, että tuli itsekkin vierailtua noilla mailla ihastuttavilla. Nuo maalausten tytöt ja naiset hiuksia peittävine valkoisine, tärkättyine hilkkoineen ovat suoraan kuin Satukirjoista, mutta heitä näkee Bretagnessa edelleen nykypäivänäkin...Kaikille "aitoa"maalaiselämää ja tunnelmaa janoaville voinkin suositella retkeä Bretagnen kukkuloille täydestä Sydämestäni!

Bretagnelainen "tyyppitalo"

Perinnetansseissa näkyvät (ja kuuluvat) selvästi kelttivaikutteet
Pittoreski, keskiaikainen Locronan iltaAuringossa



torstai 28. kesäkuuta 2012

"Paimen Prinsessa"



Laventelipellon reunalla seisoo Neito tuo Ihanista Ihanin.
Hän kanoja ruokkii helmoistan ja miettii, mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan. Hän oikea Prinsessa kuuluu olevan ja Ranskan tuleva Kuningatar...

Oi, jos hetken olla mä voisin Neito tuo, mi kanoille jyvät helmoistaan suo. Silloin olisi elämä tuo, kai niin suloista kuin luontoÄiti suinkin suo.




tiistai 19. kesäkuuta 2012

Lumoavat Tanssiaiset

Pienet ja hieman isommatkin Prinsessat ja Prinssit saivat viikonloppuna pyörähdellä "hovitanssiaisten" tyyliin Suomenlinnassa, Les Lumierès - Valistusajan kulttuurifestivaalin ansiosta. Ah tuota ainutlaatuista Tanssiaisten  tunnelmaa Tiiliholvien lomassa, kynttilöiden palaessa ja tanssioiden liikuskellessa elegantisti kahisevissa silkkipuvuissaan barokkiyhtyeen soittaman huikaisevan kauniin musiikin tahdissa. Hovitanssin pyörteisiin tanssijoita johdatti ja opasti ranskalainen, hovitanssien tutkija ja mestaritar Béatrice Massin. Lisäksi Pariisista saapunut (esi)Tanssipari oli kuin suoraan Versaillesin hovista.




Todellakin, tuolla muistijäljellä jaksaa taas pitkälle ja on jälleen mitä odottaa seuraavalta kesältä. Kaatosateesta huolimatta retki Suomenlinnaan kannatti, sieltä kun kertyi kasa niin ihastuttavia muistoja, että niitä voi kaiholla mietiskellä vielä mummona kiikkustuolissa istuskellessakin.    

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Tuoksua raikkaan Maalaisromantiikan...

Maaseudulla on kyky lumota aina vaan, ja uudelleen, ja uudelleen.  Kukkivien, wanhojen omenapuiden charmissa on jotain sykähdyttävän kaunista, yhdistettynä laventelin tuoksuun ja patinoituneiden, aikaa nähden esineiden rouheeseen kauneuteen. Kesän koittaessa huomaankin *aina* olevani pohjimmiltani maalaissielu...koko pitkä talven odotan, että kevät tulisi ja pääsisi nauttimaan elämästä heinäpeltojen ja maalaismaisemien keskellä. Kenties lapsuuden unohtumattomat, kultaiset maaseudulle sijoittuvat kesämuistot ovat asian suhteen merkityksellisessä asetelmassa, mutta epäilemättä asialla on jotain tekemistä myös yltiö nostalgisen luonteeni kanssa. Ah sitä ihanuutta, kun saisi pyörällä polkea lavatansseihin suoraan "vanhan ajan" heinätöistä kellohameen helmat hulmuten....




Tästä nostalgiasta kumpuaakin SatuVerstaan Kesäteema "Maalais Idylliä". Sen myötä idealisoitu maalaiselämä saa ihan luvan kanssa täyttää mielen ja ajatukset, ja siirtyä sitä kautta tietenkin myös Verstaan tuotteisiin. Oi romantisoitu MaalaisElämä, Tervetuloa astumaan SatuVerstaaseen!

torstai 31. toukokuuta 2012

Maalle muutto

Naisten Salonki on nyt pakattu laatikoihin ja SatuVerstas muuttaa kesäksi maalle vanhojen omenapuiden katveeseen. Nyt todella siis puhaltavat lempeät ja mukavat muutosten tuulet, jotka tulevat näkymään myös Verstaan tulevassa "Teemassa". 





Wanha tekstiilitehdas toimi inspiroivana paikkana SatuVerstaan ensimmäisen teeman rakentumiselle, josko itse tehtaan Rouheudesta ja Boheemista tunnelmasta olisi voinut ammentaa vielä paljon, paljon enemmän...ehkä paluu Rouhean Romanttisees TehdasTunnelmaan voi olla vielä tulevaisuudessa edessä...  

maanantai 28. toukokuuta 2012

JääHyvästi Naisten Salonki!

On tullut aika heittää hieman haikeat jäähyväiset Wanhalle Tehtaalle sekä sen rouhean rosoisiin sisuksiin rakentuneelle kepeän hempeälle Naisten Salongille.



1700-luvun kulttuurissa Salongeista muodostui merkittävä kokoontumispaikka älymystölle; taiteilijoille, filosofeille ja muille yhteiskunnan vaikuttajille. Salongeissa oppi viehkeän, mutta niin vaikean taidon käydä kohteliasta keskustelua. Pariisia alettiin kutsua tuolloin "Euroopan Salongiksi". Ranskan kieli, kulttuuri ja taide levisivätkin tuolloin muoti-ilmiöksi koko Eurooppaan.


Salonki-kulttuurin soisikin elvyttyvän jälleen uuteen kukoistukseen. Tämän vuoksi ajattelin juhlistaa Ranskalaisen Naisten Salongin "päättäjäisiä" Ihastuttavien Naisten merkeissä. "Salongissa" kahvittelun lomassa vaihdettiin kuulumisia, näkemyksiä ja naurahduksia - ilmassa oli selvästi aistittavissa jo Kesän odotusta...

Näkemiin Ihanien Naisten Salonki!

lauantai 12. toukokuuta 2012

Hetken Taidetta






SatuVerstaan luonteeseen kuuluvat vaihtuvat teemat, joista ensimmäisenä (ja "Madamea" erittäin paljon inspiroivana) tuli tuulahdus Ranskalaista Naisten Salonkia niin tuotteisiin kuin Verstastilaankin. Pian muutoksen tuulet kuitenkin puhaltavat ja myös teema kokee muutoksen lempeiden kesätuulien myötä. Tässä mielessä Wanhan Tehdasrakennuksen suojiin rakentunut "Salonki" olikin jokseenkin "hetken ja paikan taidetta" - sen tunnelma tallentui kuvien lisäksi myös Madamen mieleen kaiketi ikuisiksi ajoiksi. Kenties jo kerran käytettyihin teemoihin voi joskus tulevaisuudessa myös palata uudelleen...se tuntuisi ajatuksena lohdulliselta, sillä niin mahdottoman rakas tuosta SalonkiTeemasta ehti jo muodostuakin...  

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Esteettinen Ekologisuus

Maailma on pullollaan esineitä, jotka vain odottavat löytäjäänsä...Vinteiltä, ullakoilta, varastoista, autotalleista tai muista odottamattomista paikoista saattaa yhtäkkiä putkahtaa esille tavaroita, joiden kulahtanut ja hieman nuhjaantunut ulkonäkö vetoavat löytäjänsä tunteisiin. Tällaisissa tavaroissa voi yllättäen nähdä paljon potentiaalia, aivan kuin pystyisi aistimaan esineiden historian läpi niiden uuden elämän ja tulevaisuuden - ja myös niiden täysin uudenlaisen käyttötarkoituksen. Ajatus käyttämättä olevien vanhojen esineiden uudesta elinkaaresta on kiehtova - silloin myös LuontoÄiti kiittää sekä niiaa - uusia luonnonvaroja ei näin ollen tuhlata, vaan käytetään hyödyksi jo olemassa olevia.

Teos Ikkunassa - Leda ja Joutsen.

Esteetinen Ekologisuus kypsyi SatuVerstaan "korkeantason" ideologiaksi pitkällisen pohdinnan, mietinnän ja Ranskan opintomatkan tuotoksena. Alkuperäisenä ideana oli lähteä tuomaan Ranskasta vanhoja huonekaluja tänne kotoSuomeen. Tuo idea kuitenkin *hieman* muuttui ja jalostui matkan aikana, pitkältikin siitä syystä, että myös täältä kotimaasta löytyy paljon sellaista käyttämätöntä esineistöä, joka vain odottaa löytäjäänsä. Toki täällä tuo esineistö on *hieman* erilaisempaa, kuin Ranskassa, missä myytävänä oli esimerkiksi vanhoja Linnojen seinäpaneeleja ja muita ihanuuksia. Mutta potentiaalia voi nähdä myös hieman vaatimattomammissakin esineissä, kuten esimerkiksi kulahtaneissa, vanhoissa ikkunoissa. 






Wanhat Ikkunat ovatkin jostain merkillisestä syystä kiehtoneet (minuakin) jo vuosia - mitä rapistuneempia, sen kauniimpia! Ja siitä viehätyksestä kumpuaa myös Teos Ikkunassa  - sarja,  jonka aiheet ammentavat paljon saduista ja mytologiasta, sekä saavat inspiraationsa Ihanista, "Jumalaisista" Naisista.


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Salonkien jäljillä

Ranska - Linnojen luvattu maa




Joskus kuvat todellakin puhuvat enemmän kuin tuhat sanaa. Varsinkin ranskalaisten linnojen kauneutta on vaikea yrittää tavoittaa sanoin...niiden kauneus on niin ainutkertaisen lumoavaa, että niiden estetiikasta ja tunnelmasta voi ammentaa miltei loputtomiin myös täällä kaukaisessa Suomessa. Tässä hieman makupaloja "Linna Pyhiinvaelluksilta", joita tulee vielä toivottavasti tehtyä lisää tulevaisuudessa. Ranskan linnojen kauneus ja tunnelma ovat olleet SatuVerstaan tuotteiden suuria "muusia"; niiden elegantti, ajaton kauneus on saanut Verstaan Madamen pauloihinsa kenties ainiaaksi.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Rakkaudella Rokokoo

Rokokoo on ollut lapsesta asti lähellä Sydäntäni - sen kaarevan hienostuneissa linjoissa on mielestäni jotain sykähdyttävän kaunista. On kuin huonekalujen linjat olisivat orgaanisia; eläviä muotoja, luonnon kasvattamia, eivätkä siis lainkaan ihmiskäden tuotosta.

Usein olen miettinyt, olenko vanhingossa sattunut syntymään 350 vuotta liian myöhään tähän maailmaan. Varmasti kerrassaan omituinen ajatus monen mielestä, mutta jostain kumman syystä juurikin 1700-luvun asiat ja ilmiöt ovat minulle niitä kaikkein "omimpia".  Ajan Musiikki, Taide, Arkkitehtuuri, Huonekalut kuin vaatteetkin herättävät sisäistä kaipuuta "todellista" Kauneutta kohtaan. Toki samalla tiedostaen, että tuolloin oli vain harvalla oikeus nauttia sellaisesta esteettisestä elämästä, johon nyky ihmiset tuntevat kaipuuta. Tiedän, että kyse on ajan idealisoinnista (usein omaksi ilokseen), mutta ehkä sen voi nähdä myös tämän päivän arkea makeuttavana sokerina. Välillä on ihana upota täysin historiallisiin haavekuviin ja ammentaa niistä jotain myös tähän aikaan.

Pitkälti tästä Kauneuden kaipuusta kumpuavat SatuVerstaalla parhaillaan valmistuvat tuotteet. Ensimmäinen Teema ranskalainen Naisten Salonki on saanut innoituksensa juurikin 1700-luvun muotokielestä, ajan Toile de Jouy' kankaista, sekä luonnon läheisistä materiaaleista. Näistä elementeistä on ilo ammentaa vaikutteita!