Tarinoita, tuotoksia ja tunnelmia Boheemilta Verstaalta

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Tarinoiden Universumi


Mieltäni on vaivannut viime päivinä sangen erikoiset asiat ja kysymykset, kuten esimerkiksi että Mistä Tarinat saavat alkunsa ja mistä ne oikein tulevat? Onko olemassa jokin "Tarinoiden Universumi", josta ne pulppuavat (osan meistä) mieliin ehtymättömänä lähteenä? Minun pääni on pienestä pitäen täyttynyt erilaisista tarinoista, jotka kenties haluaisivat tulla kerrotuiksi, mutta joita kaikkia (läheskään) ei pysty kertomaan, saati kirjoittamaan...

Minulla Tarinat saavat usein alkunsa jostain paikasta tai rakennuksesta, jota sitten (välillä turhankin rikas) mielikuvitukseni alkaa värittää siihen paikkaan liittyvillä hahmoilla ja henkilöillä, sekä heidän elämänsä tarinoilla. Omaksi ilokseni kirjoittelemani Kaarina Kuuntytär, joka kertoo autiossa linnassa asuvasta nuoresta KuunNeidosta, sai kaiketi alkunsa vierailtuani Ruotsissa yhdessä rapistuneessa, Ruususen unta nukkuvassa linnassa. Tuon vierailun seurauksena Tarinat alkoivat elää mielessäni ja Kaarina Kuuntyttärestä tuli lähes todelliselta tunuva henkilö minulle.

Kerrassaan eriskummallinen ja hämmentävä kokemus oli, kun katsoin tovi sitten Nuorten fantasiaelokuvan nimeltään Kuuprinsessa...Siinä oli nimittäin hämmästyttävän paljon samoja elementtejä kuin kirjoittelemassani Kaarina Kuuntyttäressä. Enkä ollut kuullutkaan moisesta elokuvasta aiemmin...Joten nyt tarvitsee tietenkin metsästää käsiin kirja, johon tuo elokuva perustuu...(Tuo kirja on Elisabeth Goudgenin 1946 ilmestynyt The Little White Horse nimeltään) Kyseinen erikoislaatuinen sattuma saikin kuumeisesti pohtimaan, mistä nuo Tarinat oikeasti oikein tulevat?