Tarinoita, tuotoksia ja tunnelmia Boheemilta Verstaalta

lauantai 12. tammikuuta 2019

Talven Hiljaisuus





Kun on varustettu *hieman herkemmillä* reseptoreilla kuin ihmiset normaalisti, kaipaa usein rauhaa ja hiljaisuutta. Sellaista ei kuitenkaan ole kovin helppoa nykypäivänä saavuttaaa, tässä kiireen, melun ja hälyn täyttämässä maailmassa.

Mutta, kun sellaisen paikan tai maiseman löytää, missä mieli tavoittaa lähes täydellisen rauhan, kannattaa sitä löytöä arvostaa ja aarteena vaalia. Sellainen paikka voi joskus löytyä ihan yllättäen ja vieläpä varsin odottamattomasta paikasta, jopa läheltä kaupungin vilskettä ja melua. 

Turun kupeessa sijaitseva Liedon Vanhalinna on paikkana sellainen, missä Talven rauha on niin voimaannuttavasti läsnä, että se on miltei käsin kosketeltavissa.  Siellä voi hetkeksi unohtaa kaiken muun (hektisen) maailman ja kuunnella Talven upeaa Hiljaisuutta - ja miltei kuulla hiljaisuuden sinisävyisiä sointuja kauniissa lumisessa maisemassa. 

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Satumainen Neiti B 'n Kartano



Kyllä Kelpaa Neitien istuskella kauniisti rapistuneen Kartanon Salissa, lämmintä juotavaa nautiskelemassa, pakkasen paukkuessa ulkosalla. 

Niin, Talon tarina on kieltämättä kuin suoraan sisustuslehtien sivuilta. Nimittäin toinen neideistä, turkisvällyihin kääriytynyt, viluinen NeitiB pelasti taannoin purkutuomion saaneen Kartanon itselleen, metsä kävelyltä tullessaan. 

Todellakin, tuo talo ihanuus olisi kokenut sinä samaisena päivänä tuhonsa moottorisahan kautta, joten oli onni onnettomuudessa, että vanhoja taloja arvostava Neito sattui sopivasti paikalle ja osti talon itselleen pilkkahintaan. Juurikin tuollaisesta talosta hän oli haaveillut aina pikku tytöstä lähtien! Remonttia talossa riittää, mutta sitä Neiti B tekee oikein mielellään. Ehkäpä tuosta remontista täällä tulemme vielä lisää kuulemaan.

Nyt kuitenkin

Hyvää ja Riemuisaa alkanutta vuotta Toivottelee SatuVerstas Kaikille!