Joskus joku maisema tai ympäristö voi todella osua johonkin sielun syvimpiin ytimiin. Silloin saattaa jopa nousta niskavillat pystyyn ja sydän lyödä ylimääräisiä, kiivaita lyöntejä. Niin kävi minulle Teijon ruukin alueella vieraillessani Silkkaa Satua retkellä, eikä sen maiseman muisto ole haihtunut mielestä, Tuskin koskaan haihtuukaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti