Luova Kaaos - sisällä ja ulkona |
Elämä on välillä varsin merkillinen - suorastaan kummallinen - asia. Jotenkin se on joskus kuin saippuapala, josta luulee saaneensa otteen, mutta sitten se taas luiskahtaa pois käsistä. En tiedä, onko monelle muulle tuttu tunne...Kaikki on välillä kaaoksessa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, toki kaaoksessa on myös se hyvä puoli, että se voi synnyttää jotain täysin uutta.
Omalla kohdallani lähes kaikki tuntuu välillä kiteytyvän siihen tosiasiaan, etten tunne kuuluvani lainkaan tähän aikaan - aivan kuin luonnon oikusta olisin syntynyt pari sataa vuotta liian myöhään maailmaan. Se on kaiketi yksi elämän suurimpia henkisiä "tragedioita", sillä jopa sukupuoltaan pystyy vaihtamaan, mutta aikaansa ei. Joskus nimittäin tuntuu, että kaikki itseä kiinnostavat ja innostavat asiat ovat nykymaailmassa "ala-arvoisia" ja "lapsellisia". Kummallista, mutta termi lapsellista on nykyään todellakin haukkumasana, vaikka sen päin vastoin pitäisi olla positiivinen asia tai piirre. Lapsilla kun on tunnetusti luontainen tapa olla aitoja ilmisuissaan ja tekemisissään.
Kaiketi siis juurikin tuota "lapsellisuutta" tulisi tosikko aikuistenkin tavoitella ihan tosissaan, Lapsellisuus kun on Rikkautta ja aikuisuus (usein) todellista mielen köyhyyttä. Joten, ollaan välillä ihan tarkoituksella Lapsellisia ja Maailma on kaiketi hetkittäin hieman mukavampi paikka asustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti