Kaarina Kuuntytär

Nimensä mukaisesti SatuVerstaalla syntyy toisinaan myös Satuja...yksi sellainen työn alla oleva Aikuisten "PrinsessaSatu" on Tarina Kaarina Kuuntyttärestä, jonka elämää ja vaiheita voi tulevaisuudessa seurata täällä Blogissa "Jatkokertomuksena".  Näin Kaarina pääsee elämään myös muualla, kuin siellä iän ikuisessa, pölyisessä Pöytälaatikossa...

Kaarina Kuuntytär on saanut alkunsa lukuisista pakomatkoista sisäiseen maailmaan - maailmaan, joka olisi ehkä voinut olla joskus olemassa, mutta joka on kuitenkin täysin yhden mielenkuvituksen tuotetta.

Tervetuloa siis halutessanne Astumaan sisään Linnojen ja Tanssiaisten - Kaarina Kuuntyttären - maailmaan,
Madame S

KuunNeito (I osa)

Kuunvalossa kalpeina hohtavat vaaleat tornit loivat vahvan kontrastin synkälle syystaivaalle, missä korpit lentelivät raakkuen tummanpuhuvien puiden yllä. Linnaa lähestyi juoksujalkaa vaalea hahmo, jonka iho hohti helmiäisen valkoisena kilpaa kirkkaan kuunvalon kanssa. Kuun valon hohteessa kylpevä hahmo nousi linnalle johtavia portaita suurin harppauksin, silkkisen pukukankaan kahahdellessa kiireisiä askelia tahdittaen. 

Tummista varjoista puiden lomasta ympäristöä tarkkaileva muukalainen pidätti hengitystä hahmoa salaa tutkiessaan. Hän oli täydellisen lumoutunut hahmon miltei ylimaallisesta kauneudesta.

Portaiden yläpäähän päästyään tuo jumalainen olento päästi puvun raskaat helmat valahtamaan käsistään kankaan kahahtaessa maahan, peittäen ensin sirot silkin verhoilemat nilkat ja lopulta myös pienet, satiinikankaasta taidokkaasti valmistetut kengät. Hahmo kylpi vielä hetken kalvakassa kuunvalossa, ikään kuin empien, pujahtaako lainkaan sisälle raollaan olevasta suuresta tammiovesta. Sitten tuo eteerisesti loistava hahmo vilkaisi vielä nopeasti ympärilleen aivan kuin varmistaakseen, ettei kukaan ollut seurannut häntä. Pian hahmo oli poissa ja raskaan tammioven kumea kolahdus sai korppien raakkumisen hetkeksi taukoamaan. 
Koko tienoon valtasi yhtäkkinen mykkä hiljaisuus, eikä muukalainen uskaltanut vieläkään hengittää täysin vapautuneesti. Samassa pilviharso peitti kalpeana hohtavan kuun harmaalla verhollaan. Pimeys laskeutui nyt myös linnan valkoisten tornien ylle. Korpit aloittivat jälleen pahaenteisen, taukoamattoman raakkumisensa.

Muukalainen liikahti hieman ja hevonen korskahti hermostuneesti hänen allaan. Viimein hän uskalsi vetää syvään henkeä ja kostea, märiltä lehdiltä tuoksuva syysilma tunkeutui sisään hänen keuhkoihinsa. Vielä hetkisen hiljaista tienoota tarkkailtuaan muukalainen kopautti hevosensa kylkiä ja kannusti ratsunsa kiitävään laukkaan ylitse niittyjen ja nummien, joille aamuyön kostea sumu oli alkanut hiljalleen laskeutua. Hänen sydämensä sykki kiivaasti hevosen kavioiden tahdissa.

______

Kaarinan sulkiessa raskastekoisen tammioven hänen sydämensä takoi rinnassa kuin ulospääsyä etsien. Pelko ja jännitys saivat hänet miltei huohottamaan ääneen. Joku oli tarkkaillut häntä linnan pihaa reunustavien sypressien varjoista, hän oli siitä aivan varma. Kaarina avasi viittansa soljen ja antoi raskaan kankaan valahtaa kylmälle kivilattialle. Hän lukitsi oven salvat miltei äänettömästi ja sytytti oven pielessä odottavan kynttelikön vahakynttilät vapisevin sormin palamaan. Hän nosti raskaan kynttelikön heiveröiseen käteensä ja lähti sitten lepattavien liekkien valossa hiljalleen hiipien nousemaan linnan kivisiä portaita ylös kohti makuukamariaan, tummien varjojen tanssiessa uhkaavina portaikon seinillä kuin varjojen aavemaisissa  tanssiaisissa.