Tarinoita, tuotoksia ja tunnelmia Boheemilta Verstaalta

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Kadonnutta Paratiisia etsimässä (Osa I)

Unohdetun Paratiisin portti
Romantikon "ytimeeni" kuuluu ajatus - kaiketi miltei pakkomielle - maanpäällisestä Unohdetusta Paratiisista, joka vain odottaa löytäjäänsä...tuo ajatus on kummitellut mieleni sopukoissa vuosia, jollei jopa vuosikymmeniä. Olen koittanut etsiä ja löytää tuota paikkaa tietoisesti ja ajoittain kaiketi myös tiedostamattomasti. Välillä se tuntuu olevan kuin ikuisesti kaukaisena pysyttelevä saari, jota ei yksinkertaisesti voi laiva koskaan tavoittaa. 

Tuon Unohdetun Paratiisin osalta Kaiken kaiketi konkretisoi vuosia sitten katsomani elokuva Loistava Tulevaisuus (elokuva perustuu löyhästi Charles Dickensin kirjaan Great Expectations). Tuossa elokuvassa oleva paikka nimeltään Paradiso Perduto sai jotain merkillistä liikehdintää aikaiseksi sisälläni. Tuo Rapistunut, raunioituva ja unohduksen usvassa uinuva Huvila ikään kuin teki näkyväksi ja konkreettiseksi kaiken sen, millaiseksi olin omaa unohdettua paratiisiani rakentanut mielikuvituseni voimin. En oikein vieläkään tiedä, miten se on mahdollista, mutta tuossa paikassa - Paradiso Perdutossa - tuntui kiteytyvän jokin eriskummallisen merkityksellinen ja elämää suurempi sanoma. 

Saksasta matkan varrelta löytynyt "Pradiso Perduto" - Kadotettu Paratiisi
     
Ajatus (ihmis) Elämän unohtamista Paratiiseista on kiehtonut ja inspiroinut minua edelleen - kaikkien vuosien jälkeenkin. Nyt olenkin mekoisen vakuuttunut, että nimensä mukaisesti tuo paikka - minun Kadotettu Paratiisini - kaiketi löytynee Italiasta...joskus tulevaisuudessa. Joten etsintä jatkuu edelleen. Yksi Paratiisimainen paikka löytyi Ranskasta, mutta siitä toisella kertaa enemmän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti